tiistai 30. syyskuuta 2014

Pesti hulluuteen

Brooklyn Tweedin Bridgewater-huivi ja Karnaluksista jossain kummassa vilenismin puuskassa ostettu ohuen ohut merinopitsilanka. En todella tiedä, mistä sain "kuningasajatuksen" yhdistää nämä kaksi. Mutta idea tuntui niin hyvältä vielä kuukausien kypsyttelyn jälkeenkin, että loin silmukat, vaikka piporadio soitti YUP:n Rakkaus on pesti hulluuteen-biisiä sinnikkäällä toistolla, uudelleen ja uudelleen.


Juuri tuolta projekti vaikutti matkan varrellakin, pestiltä hulluuteen. Neulekäsialani on paremmin napakan kuin löysän puolella, mutta silti tuntui etteivät ohuet silmukat pysy liukkailla puikoilla. Neulomisasentoni ei ollut millään muotoa rento, kun hartiat jumittaen suoritin urakkaa varoen pudottamasta silmukoita. Ja tuo ulompi reunapitsi, se ei tuntunut loppuvan koskaan.


Mutta valmiina tämäkin on kaiken vaivan arvoinen. Huivi on ylellinen ja mielettömän ihana: pingotettuna se venyi valtavaksi, ilmanohueksi neliöksi.


Pesti hulluuteen
malli: Jared Floodin Bridgewater
lanka: Austermann Merino Lace
(100 % merino)
kulutus: 107 g (n. 1500 m)
3,75 mm puikot
koko pingotettuna 135 cm x 135 cm
(ravelry)

Tuota pitsilankaa olisi jäljellä vielä puolentoista huivin verran. Ideoita? (Mitä ihmettä siellä Karnaluksissa oikein ajattelin...!)

12 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Ai että se on upea! Hulluus taitaa olla tarttuvaa, mutta ehdottomasti tarvitsen juuri tuollaisen huivin:) En kyllä tiedä tulisiko siitä koskaan valmista.

Miia-Rebekka kirjoitti...

Nyt ei voi kyllä muuta sanoa, kuin WAU!! Upea huivi!

Nasti kirjoitti...

On se todella kaunis! Mutta 1500m pitsilankaa...? Arvostan vielä enemmän!

Kottby kirjoitti...

Jaana: Ehdottomasti joka nainen tarvitsee tämmöisen huivin! Ei siis muuta kuin silmukoiden luontiin. En varmasti itsekään olisi saanut sitä valmiiksi, jos se olisi ollut ainoa projekti, mutta siinä muiden lomassa, muutama silmukka silloin tällöin. :-)

Miia-Rebekka: Kiitos!

Nasti: Heh! :-D Toiset treenaa maratonille, mutta "knitting is my cardio".

Hepsi kirjoitti...

Upea huivi, oikea unelma! =)

TiinaV kirjoitti...

No niin. No niin. Ei kai tää hulluus tartu?!! Upea on.

Kottby kirjoitti...

Hepsi, kiitos!

TiinaV: Joo, ei tää varmaan tartu... Eihän neulehommissa yleensä koskaan mikään. ;-)

SatuSanna kirjoitti...

Todella tyylikäs ja juhlava.
En ole itse kutonut ensimmäistäkään huivia, mutta haaveillut olen moisesta urakasta.
Tuo sinun huivisi näytti siltä, että ajattelin tekeväni samanlaisen, kunnes tajusin miten ohuesta langasta tuo ihanuus valmistui.

Kottby kirjoitti...

SatuSanna, kiitos!
Älä suotta säikähdä langan ohuutta. Se neuloutuu ihan yhtä nopeasti (tai hitaasti ;-)) kuin paksumpikin lanka, koska malliin menee likimain sama määrä lankaa riippumatta siitä tekeekö sen ohuesta vai paksusta langasta. Käyhän vaikka kurkkimassa projekteja Ravelryssä: http://www.ravelry.com/patterns/library/bridgewater/people

Tai jos tämä tuntuu ensimmäiseksi huiviprojektiksi liian suuritöiseltä, Ravelryssä on lukematon määrä pienempiä huiveja, joista voi olla kivampi aloittaa. :-)

Heidi kirjoitti...

Aivan mieletön! Tästä tulis mulle sellainen ikuisuusprojekti että. Etenkin nyt kun olen innostunut paksuista langoista, joista saa sukatkin lähes illassa valmiiksi. Tuntuu, että sitä saa jotain tässä maailmassa joskus neulottuakin :) Mutta on kyllä, ja vielä tumma lanka, arvostan.

Anne Huomo kirjoitti...

Sanat ei riitä kertomaan miten uoean huivin olet saanut aikaan Olet kyllä kärsivällisyyden huipentuma. Aivan

Kottby kirjoitti...

Kiitos, Anne! :-)