Sadas joogatunti

Olin tällä viikolla Taavi Kassilan pitämällä joogatunnilla. Se oli rauhallista ja meditatiivista. Oikein mukavaa.
 

Aloitin joogan kaksi vuotta sitten. Urheilullinen en ole koskaan ollut. Toki olen kokeillut monia lajeja, mutta mikään ei oikein vienyt mukanaan. Kunnes opiskeluaikana menin kuntonyrkkeilyn alkeiskurssille. Ja innostuin, se oli ensimmäinen laji, joka sai hien virtaamaan kunnolla. Mahtava tunne. Samoihin aikoihin osallistuin pilateksen alkeiskurssille, koska halusin litteän vatsan. Litteää vatsaa en ainakaan heti saanut, mutta jonkunlaisen herätyksen siihen, että haluaisin tuntea ja hallita kehoni paremmin. Löysin ihanan opettajan ja kävin ahkerasti tunneilla. Aloin saada tuntumaa itseeni.

Pilates ja kuntonyrkkeily. Ne olivat ensimmäiset lajit, joihin en kyllästynyt heti alkuunsa. Kävin tunneilla säännöllisesti pari vuotta kunnes tulin raskaaksi. Pilates jäi alkuraskauteen, sen jälkeen alkoi maha olla tiellä. Kuntonyrkkeilytunti muutti remontin takia kauemmas työpaikaltani, enkä ehtinyt sinne enää yhtä helposti, ja sekin jäi. Keskityin olemaan raskaana ja röhnöttelin illat mahan vieressä sohvalla. Raskaus oli kuitenkin helppo ja meni hyvin kunnes selkä välittömästi äitiysloman alettua sanoi sopimuksen irti. Ei jaksanut enää tukea edessä roikkuvaa valtavaa poikamahaa. Selkäsärky onneksi loppui synnytykseen.

Raskauteni aikana pilatesopettajani teki järkyttävän päätöksen muuttaa Suomesta pois. Hän kävi pitämässä pari tiiviskurssia kesän aluksi ja lopuksi, kun esikoiseni oli noin neljän ja kuuden kuukauden ikäinen. Osallistuin kursseille ja mietin epätoivoisesti, mistä löytäisin itselleni uuden opettajan. (Olen huomannut, että opettaja vaikuttaa paljon. Jos luottamussuhde ei synny, en jatka lajia ainakaan saman opettajan johdolla.) Halusin saada kroppaa takaisin hallintaani raskauden muutosten jälkeen, ja myös yläselkä alkoi olla kroonisen kipeä imetyksestä ja vauvan vieressä nukkumisesta.

Mies oli huomannut koiranulkoilutuslenkillä ilmoituksen, että aivan naapurissamme alkavat joogatunnit. Olen aina ollut jäykkä, luokkaa rautakanki, ja epäilin miten laji mahtaisi minulle sopia, mutta paikan läheisyys painoi vaakakupissa paljon, joten päätin kokeilla. Ensimmäisen tunnin jälkeen olin kolme päivää kipeä. Kaikki liike sattui kaikkialle. Olin koukussa.

Aluksi kävin tunnilla kerran viikossa, pian jo kahdesti. Ryhmä oli alkuun pieni, monesti meitä oli vain kaksi tai kolme. Pieni osallistujamäärä teki ryhmästä haavoittuvan: joskus tunti peruttiin, koska olin ainoa paikalle saapunut. Toisaalta opettajalla oli aina aikaa avustaa ja korjata asanoita. Olin innoissani, huomasin itsessäni nopeaa edistystä surkeasta lähtötasostani huolimatta – vai paremminkin juuri siitä syystä.

En ollut joogannut vielä vuottakaan, kun kuopus ilmoitti tulostaan. Olin raskaudesta iloinen, vaikka toisaalta harmitti, että tuore suhteeni voimistuvaan ja notkistuvaan kehooni joutui hetkeksi syrjään. Mieheni jälkeen kerroin raskaudesta ensimmäiseksi joogaopettajalleni. Juttelimme pitkään, kerroin aikovani jatkaa joogatunneilla raskaudesta huolimatta, ja hän lupasi opastaa, miten voin muokata ja mukauttaa asanoja tilaani sopiviksi. Ja niin tein. Kävin tunneilla läpi koko raskauden. Joogan syvä hengitys lievitti alkukolmanneksen kuvotusta. Selkä pysyi synnytykseen asti kunnossa, liitoskivuista tai repaleisista yöunistä en kärsinyt lainkaan. Normaalilla joogatunnilla kävin vielä viisi päivää ennen kuopuksen syntymää ja kevyemmällä mammajoogatunnilla vain muutamia tunteja ennen. Joogan ansiosta olen oppinut hengittämään ja rentouttamaan itseni paremmin, ja myös synnytys oli ensimmäistä helpompi. En tarvinnut lääkkeellistä kivunlievitystä lainkaan.

Kolme kuukautta pidin äitiyslomaa, sitten palasin joogasalille. Nyt olen viitisen kuukautta haeskellut tuntumaa jälleen muuttuneeseen kehooni. Tunnen, että alan saada siihen taas voimaa ja hallintaa. Fyysinen harjoitus hoitaa myös päätä. Mies kannustaa minua tunneille, koska jooga tekee minusta mukavamman ihmisen. Oikeassa on.

Nyt joogasalilla oli siis vierailemassa Taavi Kassila. Hänen tuntinsa oli hyvin erilainen kuin oman opettajani. Niin pitikin, siksi meninkin. Halusin kokeilla meditatiivista, henkisempää joogatuntia. Ja olihan se rentouttava. Olen tyytyväinen tuntiin, tunnen saaneeni siitä jotain itselleni.

Ymmärsin nimittäin yhden asian. Tiedän, että kaksi vuotta sitten olisin sanonut harjoituksesta, että ihan kiva, mutta ei mun juttu. Nyt tajusin, että se ei vielä ole juttuni. Kehoni on liian jumissa. Varsinkin ennen joogan aloittamista, mutta yhä vieläkin on kehossani niin paljon jäykkyyttä ja jumitusta, että en voi rentoutua siinä. En voi tyhjentää mieltä ja keskittyä meditaatioharjoitukseen, kun takareiden, selän tai lonkan kiristys täyttää tajuntani. Vielä pari vuotta sitten olin niin täydellisen jumissa, että keho ei päästänyt mieltä otteestaan hetkeksikään. Nyt lihakset ovat hieman rennommat, ja sen pienen verran energiaa ja keskittymistä saatoin harjoituksessa vapauttaa mielelleni, mutta samalla tiedostan, että paljon kapasiteettia on edelleen sidoksissa kehoni jäykkyyksiin. Sitä minun on nyt työstettävä. Tämän tajusin, kun seuraavana päivänä mietin joogaharjoitusta. Ja samalla muistin lukeneeni joskus B.K.S. Iyengarin sanoneen, että mieli ei voi olla vapaa ennen kuin keho saa vapautuksen. Nyt luulen ymmärtäväni, mitä hän sillä tarkoittaa.

Joogatunnit ostan erissä, kymmenen kerran kortteina. Olen säästänyt kortit. Niiden perusteella tuo oli sadas joogatuntini.

Edit. Tuo juliste on Dharma Mittran 908 asanan juliste. Joskus maltan hankkia sen itselleni! Kuvaa klikkaamalla pääsee Dharma Yogan sivuille ja posterikauppaan.

Stricken

malli Cookie A:n Stricken (koko S)

lanka OnLine Linie 3 Supersocke 100 

(75 % villaa, 25 % polyamidia)

kulutus n. 88 g

väri harmaa 109 (erä 35938)

sukkapuikot 2,5 mm

Tällä yhdistelmällä valmistui sopiva sukka noin koon 40 räpylään (oma Ravelry).

Ensimmäiset Cookie A -sukkani siis. Vaan eivät varmasti viimeiset. Tein näiden kanssa aika paljon ylimääräistä työtä, kun haeskelin sopivaa lankaa ja kokoa, mutta siitä ei voi syyttää ohjetta. Se oli erittäin neulojaystävällinen - selkeä ja viimeistelty. Kun kaikki liikkuvat osat oli lukittu, oli toisen sukan neulominen silkkaa riemua!

Kaivosmiehet

Yhteen aikaan pelasin joka ilta tätä peliä. Se oli tapa nollata pää, olla pitkän päivän päätteeksi hetken ajattelematta mitään. Eilen huomasin, että en ole kuopuksen syntymän jälkeen pelannut peliä kertaakaan. Sen sijaan olen alkanut tehdä käsitöitä.

Luulen, että hinku neuloa tai virkata liittyy siihen, että saan jotain valmiiksi. Kun muuten tuntuu, että touhaan koko valveillaoloajan* jotain, ja silti mikään ei valmistu. Siivoan, pyykkään, raivaan tavaroita paikoilleen, hosun ja heilun. Kotona on siistiä ohikiitävän pienen hetken juuri ennen kuin pojat heräävät päiväunilta. Ja heti sen jälkeen on taas lisää siivottavaa, pyykättävää ja raivattavaa. Neuloessa pääsen kuitenkin silmukka kerrallaan lähemmäs jotakin, jonka voi lopulta julistaa valmiiksi.

Tuokio käsityön kanssa illalla, kun lapset nukkuvat, toimii myös pään nollauksena. Vaikka valmista syntyy, on itse prosessi silti tärkeämpi. Siksi ei yhtään haittaa, vaikka välillä joutuu purkamaankin.

Chilen kaivosmiesten pelastusoperaatio kuuluu etenevän niin hyvin, että sen kunniaksi päätin paukuttaa yhden erän peliä.


* Äitini oli ainakin ennen samanlainen, hääräsi koko ajan jotakin. Kun asuin vielä lapsuudenkodissa, hän ei koskaan esimerkiksi katsonut televisiota. Oli aina muuta hommaa. Vielä joku aika sitten ajattelin, että jotkut ihmiset vain ovat sellaisia. Eivät osaa olla tekemättä mitään. Nyt tiedän, ettei se ole luonteenpiirre.

**muoks**
jk. Tajusin muuten juuri, että enhän minäkään enää koskaan katso televisiota. Teen aina jotain samalla. Neulon, viikkaan ja ripustan pyykkiä, kerään leluja, selaan akkainlehteä... Sen takia minulla on edelleen boksilla Lostin viimeinen jakso kesäkuulta katsomatta, koska se pitäisi keskittyä katsomaan. Ilman mitään oheistoimintoja. Koskahan ottaisin sille ajan ja olisin reilusti tekemättä mitään? Katsoisin vain.

Harmaat

Tästä tulee esimmäinen CookieA-sukkaparini.

Kokeilin tehdä niitä jo viime syksynä Grignascon Baby Flaviasta, mutta se ajatus todettiin huonoksi varsin varhaisessa vaiheessa. Lanka oli ihan liian pehmeää käsialalleni, huopui jo neuloessa. Ei ehkä olisi muutenkaan ollut sukkalankana kestävin.

Kesällä poikkesin ohi kävellessäni Hakanieman hallin Vihreään vyyhtiin. Jotain teki mieli ja muistin, että näille sukille puuttuu lanka. Upeiden värien yltäkylläisyydessä menin jotenkin täydellisen lukkoon... Valitsin harmaan!?

Ensimmäisen sukan neuloin jo kertaalleen kantapään yli kunnes tajusin, että siitä tulee liian iso. Siis purkuun ja uusi yritys pienemmästä koosta. Tuntuu, että olen viime aikoina purkanut enemmän kuin neulonut. Se ei kai ole mahdollista?

Chilejä

Mies sai taannoin tuliaiseksi muutaman chilin, White Bullet Habaneroja ja jotain punaisia kavereita. Näyttävät harmittomilta. Mies nakersi pienen maistiaispalan valkoisesta luodista. Itse en ole uskaltanut.

Pyhä Sylvi

Halusin korkata blogin jollain wow-tekeleellä. Ajattelin, että Sylvi olisi sellainen.

Sylvini valmistuminen oli ihan päivistä kiinni. Kunhan hän vain makoilisi itsensä kuivaksi kirjaston vuodesohvalla, voisin päätellä langat, neuloa kukkien terälehdet paikoilleen ja kiinnittää soljet. Mies lupasi tulla ottamaan puistoon kuvan: Sylvi ja minä, taustalla kauniit ruskan sävyt.

Tasan viikon tuo itseään kuivatteli. Halusin vielä sovittaa ennen kuin käyn viimeistelyhommiin. Noh. Hyvä, että sovitin. Ei nimittäin tunnu yhtään hyvältä. Miehen mielestä kyllä näyttää ihan hyvältä, mutta minusta ei edes näytä. Sitä paitsi "ihan hyvä" ei riittäisikään. Tämän piti olla todella hyvä, sellainen wow.

Heitin mamman lattialle ja kävin mittanauhan kanssa kimppuun. Ulkoiset mitat ovat juurikin neulomani koon mukaiset. Neuletiheys falskaa vähän: rivitiheys on oikea, mutta silmukkatiheys hieman liian pieni. Voiko se vaikuttaa noin paljon? Niin tai näin, takki on liian iso. Siitäkin huolimatta, että se on ulkotakki ja sen alle pitää mahtua vaatekertoja. Se valuuuuuu päällä. Tämä ei ole wow, tämä menee purkuun.

Pähkäilin ja mittailin. Harmittelin. Ja pähkäilin. Päätin kuitenkin nukkua yön yli ennen kuin puran tekeleen. Mutta parinkin yön jälkeen olen vakuuttunut siitä, että purettava se on. Harmittaa vähän. Ei se, että pitää purkaa ja tehdä uudelleen, vaan se, että tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun tein ennen aloittamistani oikein mallitilkutkin ja säädin puikkokokoa "to obtain the correct gauge". Ehkä vähän harmittaa sekin, että nyt ei Sylvin kanssa ehditty syksyn kauniiseen ruskaan... Vaan miksei me oltaisi kauniita keväthangillakin. Tai ensi syksyn ruskassa.