maanantai 1. joulukuuta 2014

Henkäys

Muistatteko ensimmäisen Nuvemini? Sen ohuen ohuen ja ilmankevyen. Lisäksi se on käsittämättömän lämmin. Ihan täydellinen siis esimerkiksi matkalle mukaan otettavaksi. Jossain vaiheessa aloin haaveilla puserosta, joka olisi kuin tuo huivi. Ohut, tuskin minkään painoinen, mutta lämmin. En edes muista, kuinka kauan asiaa hauduttelin, mutta joltisenki tovin, sillä projekti tuntui vähän riskiltä. Eihän niin ohuelle langalle löydy edes valmista paitaohjetta! Olin kuitenkin nähnyt pari ohjetta ohuemmasta langasta tehtyä versiota Toulouse-puserosta, ja pikku hiljaa ajatus mallin ja ohuen kashmirlangan yhdistämisestä alkoi vaatia tulla toteutetuksi.

Tuumasta siis toimeen. Tilasin ColourMartilta pari kartiollista kashmirlankaa, keräsin vielä hetken rohkeutta, tein mallitilkut, pesin ne huolella puhtaiksi öljystä, suorittelin muutamia laskutoimituksia ja aloin neuloa. Ja siinäpä se, tekisi mieleni sanoa.

Oikeastaan mitään suuria yllätyksiä ei tullut eteen, valmiin neuleen pesussa ehkä suurimmat. Valmis vaate ei mennyt kasaan ihan samalla tavoin kuin pieni mallitilkku, mistä syystä jouduin hieman lyhentämään hihoja pesun jälkeen. Ja tuon rusettisuikaleen olisin tehnyt lyhyemmäksi ja leveämmäksi, jos olisin tiennyt – silläkin oli oma, tilkusta hiukan poikkeava luonne. Mutta eipä tuokaan mitta haittaa, jos sidon sen kahdelle rusetille (kuten ylemmässä kuvassa).

malli: Leah B. Thibault'n Toulouse Pullover
lanka: ColourMart Cashmere 2/28 NM Lace Weight
(100 % kashmiria, 2069 m/150 g)
kulutus ja väri: 108 g (1514 m), Charcoal
3 mm puikot

Tykkään.

12 kommenttia:

Peikkotyttö kirjoitti...

*hiljainen huokaisu* vau <3

Minna kirjoitti...

Oi mikä työ! Kannatti olla rohkea.

Nunnuka kirjoitti...

*Ihastus*
Kauan moiseen meni?

Kottby kirjoitti...

Kiitos kehuista, Peikkotyttö, Minna ja Nunnuka!

En ihan tarkkaan osaa sanoa, kauanko tämän tekemiseen meni. Ravelryyn olen merkinnyt, että projektin aloittamisen ja lopettamisen (joka minulla tarkoittaa ihan sitä vihoviimeistä viimeistelyä eli lankojen päättelyä pesun jälkeen) välillä kului kaksi kuukautta. Minulla on aina pari projektia aktiivisena meneillään – ja yleensä niiden ohessa muutama muukin vähemmän aktiivisena – joten koko kahta kuukautta en tätä tehnyt. Lisäksi viimeisten silmukoiden neulomisen ja lankojen päättelyn välillä voi joskus vierähtää pitkiäkin aikoja, koska tykkään enemmän siitä neulomisosuudesta kuin viimeistelystä. ;-)

iikku kirjoitti...

Vau! Ihana! EN taida edes suunnitella tuollaista!

Anonyymi kirjoitti...

Ohuet paidat ja neuletakit ovat parhaita! Niitä paksuja tulee käytettyä lähinnä kotivaatteina, koska ne hiostavat niin helposti. Täytyypä tuotakin mallia tutkailla tarkemmin...
Tykkään blogistasi :).
T.Sanna

Lankakeiju kirjoitti...

Ihana!

KahviKaneli kirjoitti...

Oi, mikä ihanuus!
Tuollaisen tarvitsisin minä alati paleleva. Tuo on kyllä hieno. Käy vaikka juhlaneuleestakin!

siina kirjoitti...

Ooohh!! <3

Neulisti kirjoitti...

Tää on ihan henkeäsalpaavan upea pusero!

Kottby kirjoitti...

Kiitos, te kaikki! ♥

Veera kirjoitti...

Jestas, aivan käsittämättömän kaunis pusero!